Suomalainen rahapelijärjestelmä on pysynyt pitkälti muuttumattomana jo lähes 80 vuoden ajan. Pieniä lisäyksiä ja muokkauksia on kotimaiseen arpajaislakiin tehty siellä täällä, mutta suuret linjat ovat pysyneet samoina. Maassamme on vallinnut jo 40-luvulta saakka täysi valtiojohtoinen monopoli, joka on pitänyt ulkomaiset toimijat rajojemme ulkopuolella.
Tällä tietoa uuden lisensoidun suomalaisen rahapelijärjestelmän on myötä astua voimaan viimeistään vuoden 2027 alkuun mennessä. Tässä artikkelissa esittelemme hieman, mikä mahdollisesti tulee muuttumaan uuden järjestelmän myötä. Lisäksi pohdimme myös sitä, voivatko vuoden 2027 eduskuntavaalit vaikuttaa jollain tavalla uunituoreeseen lisenssijärjestelmään.
Lisenssijärjestelmä avaa ovet kilpailulle
Vaikka Suomessa onkin ollut käytännössä täydellinen kieltolaki ulkomaisten nettikasinoiden suhteen, eivät kiellot ole onnistuneet pitämään muunmaalaisia toimijoita täysin poissa. Internetin avulla ulkomaisiin kasinoihin on päässyt käsiksi ilman ongelmia ja täysin laillisesti. Kotimainen monopoli ei ole voinut ulottaa toimivaltaansa siihen, mitä suomalaiset tekevät vapaa-ajallaan verkossa.
Vuosien saatossa suomalaiset ovat yhtä enenevässä määrin päättyneet pelaamaan ulkomaisilla vapailla markkinoilla. Verovapaat kasinot sivustolla verovapaatnettikasinot.net ovat tehneet suuren vaikutuksen kokeneisiin pelaajiin monipuolisilla bonustarjouksillaan ja korkeilla palautusprosenteillaan. Maltan peliviranomaisen sekä Viron vero- ja tullihallituksen myöntämien lisenssien alaisuudessa pelaaminen on ollut paitsi verovapaata, täysin turvallista.
Useiden hallituskausien ajan kotimaiset päättäjät pohtivat, olisiko olemassa jokin keino, jolla asiakaskato ulkomaisille kasinoille saataisiin padottua. Jonkin aikaa juteltiin jopa teknisistä keinoista estää ulkomaisilla kasinoilla pelaaminen Suomen rajojen sisältä. Ennen kuin nämä toimet ehtivät edetä suunnittelutasoa juuri pidemmälle, päädyttiinkin jo toteamaan, että Veikkauksen monopoli on aikansa elänyt. Seurauksena oli monopolin purkutuomio ja puheet uuden lisenssijärjestelmän perustamisesta.
Lisenssijärjestelmän tarkoituksena on ottaa ulkomaiset, jo monille suomalaisille tutut kasinotoimijat suomalaisen järjestelmän siipien alle. Toisin sanottuna muualta tuleville toimijoille annetaan mahdollisuus hankkia Maltan tai Viron lisenssin sijasta suomalainen pelilupa. Sinivalkoisen lisenssin hankkimisen myötä kasinofirmat saavat toimia suomalaisilla pelimarkkinoilla täysin laillisesti ja saattavat saada lupan jopa jonkinlaiseen markkinointiin.
Uutta järjestelmää kehitetään vimmatusti
Uutta kotimaista rahapelijärjestelmää on kehitelty Suomessa jo lähes parin vuoden ajan. Byrokratian rattaat pyörivät eurooppalaisessa oikeusvaltiossa hitaasti, ja uuden järjestelmän käyttöönottoa on keretty jo kertaalleen lykätä. Alun perin lisenssin piti astua voimaan jo vuoden 2026 alkuun mennessä, mutta uusi annettu aikamääre osuu vasta vuoden 2027 tammikuulle.
Toistaiseksi uudesta järjestelmästä on julkaistu kaksi luonnosta. Ensimmäinen luonnos keräsi puoleensa valtavasti kritiikkiä etenkin rahapelialan sisältä. Tarkoituksena nimittäin oli aluksi kieltää Suomen lisenssiä hakevilta yrityksiltä kaikenlainen markkinointi ja tervetuliaisbonusten myöntäminen. Ulkomaisilla markkinoilla nimenomaan kasinobonukset ovat iso osa kasinoiden toimintastrategiaa ja tärkeä kilpailuvaltti. Palautekierroksen jälkeen julkaistiin kuitenkin uusi luonnos, jossa tunnutaan suhtautuvan kevyeen markkinointiin ja jonkinlaisiin bonuksiin aiempaa rennommin.
Yksi perustavanlaatuinen ongelma uuden järjestelmän kehittämisessä on se, että Suomessa on jo valmiiksi paljon peliongelmista kärsiviä. Vaikka järjestelmästä siis yritetään tehdä mahdollisimman kiinnostava ja hyvältä kuulostava potentiaalisille lisenssin hankkijoille, pyritään samalla tasapainoilemaan vastuullisuuden kanssa. Päättäjät eivät siis toisin sanottuna halua luoda järjestelmän ympärille liian paljon kyseenalaista intoa ja hypeä.
Vuoden 2027 vaalien mahdollinen vaikutus tuoreeseen rahapelijärjestelmään
Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään Suomessa vuoden 2027 huhtikuussa eli muutama kuukausi uuden rahapelijärjestelmän käyttöönoton jälkeen. Lienee täten ilmiselvää, että tuore Suomen johto ei pysty tekemään muutoksia tällä hetkellä kehityksessä jo olevaan järjestelmään. Sen sijaan uusi neljä vuotta vallassa istuva päättäjäkaarti tulee kyllä varmasti seuraamaan sitä, miten uusi rahapelijärjestelmä otetaan vastaan.
Yhdysvalloissa Donald Trump on kritisoinut toistuvasti sitä, millaisen tilanteen hänen edeltäjänsä Joe Biden on hänelle jättänyt. Suomen uusi hallitus voi teoriassa päätyä samanlaiseen tilanteeseen, mikäli uusi järjestelmä ei lähde käyntiin toivotulla tavalla. Tällöin suomalaiset voivat myös kääntää syyttävän sormen uuden hallituksen suuntaan, jolloin hallituksen tehtäväksi jää tehdä tarvittavat muutokset.
Toistaiseksi tuntuu hyvin mahdolliselta, että ihan kaikki ei tule menemään täydellisesti uudessa pelijärjestelmässä. Tuore hallitus tulee mitä luultavimmin tarkkailemaan tilannetta myös taloudellisesti vuoden tai parin ajan, minkä jälkeen järjestelmään ja lainsäädäntöön saatetaan tehdä loppukaudesta vielä pieniä viilauksia.
Lopuksi
Veikkauksen rooli on ollut Suomessa valtava vuosikymmenien ajan. Rahapeleillä on lypsetty suomalaisilta useita miljardeja euroja rahaa lukuisiin eri hankkeisiin ja tarkoituksiin. Nyt kun koko systeemi on menossa uusiksi, on sillä yhteiskunnallisesti paljon merkitystä.
Uusi rahapelijärjestelmä tulee varmasti olemaan paljon keskustelua aiheuttava kuuma peruna vuosiksi eteenpäin. Suomalaisina voimme vain toivoa, että sekä tämänhetkinen että tuleva hallitus tulevat tekemään järkeviä ja tasapainoisia valintoja, jotka suojelevat heikossa asemassa olevia mutta antavat samalla myös pelien pelaajille riittävästi vapautta.