Nettikasinot mullistivat rahapelaamisen täysin, ja niiden myötä siirryttiin huoltoasemien nurkissa olevien peliautomaattien äärestä omalle tietokoneelle pelaamaan. Aluksi pelejä oli vain muutamia kymmeniä, mutta nykypäivän kilpailussa pärjääminen edellyttää tuhansien pelien tarjoamista.
Teknologian kehitys ei ole näkynyt pelkästään pelivalikoimassa, vaan myös monessa muussa nettipelaamiseen liittyvässä tekijässä. Rahapelit siirtyivät mobiiliin jo varhain, ja nykyään ne valmistetaan yleensä mobiili edellä -periaatteella. Myös maksutavoissa on ollut iso muutos.
Tutustu alla tarkemmin nettipelaamisen historiaan ja siihen, miten teknologian kehitys on muovannut rahapelaamista.
Nettikasinoiden syntyä hidasti toimivien maksutapojen puute

Ensimmäiset nettikasinot ilmestyivät 1990-luvulla, mutta aluksi peleihin ei voinut panostaa oikeaa rahaa. Tämä johtui maksutapojen – ei pelien toiminnan puutteesta.
Kun ongelma saatiin ratkaistua, saatiin saman vuosikymmenen loppupuolella oikeaa rahaa hyväksyvät nettikasinot. Ensimmäisenä markkinoille ehtineestä toimijasta ei ole varmuutta, mutta muutamien ensimmäisten joukossa oli useampia nykyään pelien valmistajina tunnettuja yhtiöitä.
Näiden kasinoiden pelivalikoima näytti hyvin erilaiselta kuin mihin on totuttu nyt. Kaikki pelit olivat automaatteja, ja niissä saattoi pelata hedelmäpelejä tai korttipelejä animoituja hahmoja vastaan.
Alkuaikoina rahansiirrot olivat hitaita, eikä vaihtoehtoja niiden suhteen juurikaan ollut. Tilisiirto kesti päiviä, ja korttimaksut netissä olivat vielä melko turvattomia.
Nettilompakot olivat suuri kehitysaskel, joka mullisti rahapelaamista monella tapaan. Ne loistivat nopeudessa ja turvallisuudessa, ja pitkään suurin osa pelaamiseen käytettävistä panoksista kulki niiden kautta.
Pelivalikoima kasvanut muutamista kymmenistä tuhansiin
Kun astuu sisälle nettikasinolle, huomaa ensimmäiseksi pelien runsauden. Muutaman vuosikymmenen aikana onkin menty valtavin kehitysaskelein eteenpäin, ja casino games online tarkoittaa monipuolista pelaamista. Kolikkopelien lisäksi päästään raaputusarpojen, livepelien ja monen muun pelaamisen lajin pariin.
Jokainen kehitysaskel on kuitenkin edellyttänyt uusia innovaatioita, ja taustalla on pelejä valmistavien yhtiöiden luovuus. Hyvä esimerkki tällaisesta ominaisuudesta on putoavat symbolit ja ketjureaktio, jonka esitteli ensimmäisenä NetEnt.
Siinä symbolit putoavat pelialueelle sen sijaan, että mekaniikka perustuisi pyöriviin keloihin. Kun saadaan maksavia yhdistelmiä, niihin osallistuvat symbolit katoavat räjähtäen ja tilalle tipahtavat vielä uudet. Näin kierrokselle saadaan ketjureaktio, ja sen aikana voidaan kerätä useampia maksavia yhdistelmiä.
Ominaisuudesta tuli valtavan suosittu nettikasinoilla, ja sen myötä se on levinnyt laajaan käyttöön. Sama on nähty klusteripeleissä, Megaways-peleissä ja monessa muussa mekaniikassa, joka on tuotu alun perin vain yhteen peliin.
Isoihin kehitysaskeleisiin kuuluu myös livekasino, jonka pelit pelataan todellisuudessa studiossa. Kuka vaan voi kuitenkin liittyä mukaan laitteen ja toimivan netin välityksellä, ja valikoimiin kuuluu niin kasinoiden klassisia pöytäpelejä kuin moderneja game show -pelejä.
Pelaaminen siirtyi mobiiliin
Aluksi nettikasinoiden pelejä pääsi pelaamaan ainoastaan tietokoneella, eikä mobiilipelaamisen yleistyminen yltänyt aluksi vielä niihin. Syynä myös tässä oli teknologia, eivätkä Flash-pohjaiset pelit toimineet mobiililaitteilla.
2000-luvun puolivälin jälkeen asia alkoi kuitenkin hiljalleen muuttumaan. Pelit alettiin valmistamaan HTML5-pohjaisiksi, jolloin ne toimivat mobiilissa ja Applen laitteissa. Osa pelien valmistajista alkoi panostamaan mobiilipelaamiseen erityisen paljon, ja pelit alkoivat muokkautumaan mobiiliystävällisiksi.
Nykyään pelien mobiilitoimivuus on itsestäänselvyys, eikä nettikasinolle voi kuvitella vain tietokoneella toimivaa uutta peliä. Kännykät ja muut mobiililaitteet ovat ohittaneet jo tietokoneet pelivälineinä, mikä nostaa mobiiliversion tietokoneella pelattavaa tärkeämmäksi.
Myös nettikasinoiden sivustot rakennetaan mobiiliystävällisiksi. Vain harva kasino tekee oman sovelluksen, mutta selaimen kautta kasino löytyy hetkessä myös kännykällä.
Valikoimiin tuli sähköinen tunnistautuminen
Mobiilipelaamisen yleistyminen loi tarpeen näppärille tavoille tunnistautua ja kirjautua kasinolle. Sen täyttämiseksi kasinoilla keksittiin hyödyntää sähköistä tunnistautumista, joka mahdollistaa monen asian hoitamisen samalla kerralla.
Toistaiseksi se liittyy vain osaan maksutavoista, joilla voi kirjautua kasinon sivuille talletusta tehdessä. Kun se tehdään pankkitunnuksilla, voidaan unohtaa myös erillinen rekisteröityminen ja lomakkeiden täyttäminen.
Teknologiaa hyödyntävät kasinot tunnetaan pikakasinoina, ja niillä pelaaminen tapahtuu pankkitunnuksilla. Nimensä mukaisesti tämä tekee pelaamisesta nopeampaa, ja pelitapa istuu pankkitunnusten sijaitessa kännykässä erityisen hyvin mobiilipelaamiseen. Lisäplussana on maksujen nopeus, ja joskus nostot onnistuvat niillä lähes reaaliajassa.
Maksutapojen joukkoon saatiin virtuaalivaluutat

Ensimmäinen kryptovaluutta Bitcoin keräsi suosiota hiljalleen, mutta nykyään voidaan jo puhua todellisesta ilmiöstä. Uusia kryptovaluuttoja saadaan valtavaan päivätahtiin, ja vakaimmat pitkäikäiset virtuaalivaluutat toimivat myös maksuvälineinä.
Tämä pätee myös nettipelaamiseen, jossa viimeisin kehitysaskel maksutapojen osalta ovat olleet kryptovaluutat. Niitä hyväksyviä kasinoita kutsutaan kryptokasinoiksi, ja kasinosta riippuen hyväksytään muutamia eri virtuaalivaluuttoja. Nämä käyvät perinteisemmän valuutan tavoin talletuksiin ja kotiutuksiin, ja myös iso osa peleistä toimii kryptoilla.
Kryptopelaamisen hyviin puoliin kuuluu lähes pikakasinoiden tasolle nouseva nopeus. Siirrot kulkevat kryptolompakosta toiseen hetkessä, eikä maksujen nopeus riipu pankkien aukioloajoista. Lisäksi kryptovaluuttoihin sijoittavat voivat käyttää ostamaansa valuuttaa suoraan pelaamiseen, eikä sitä tarvitse välissä muuntaa fiat-valuutaksi.
Virtuaalivaluutat maksutapana ovatkin yksi esimerkki siitä, miten nettikasinot ottavat teknologian harppaukset käyttöön ensimmäisten joukossa.
Muuttaako lisätty todellisuus pelikokemusta?
Rahapelaaminen netissä ei ole pysähtynyt, vaan se muokkautuu jatkuvasti. Pelejä ilmestyy jopa useita viikossa, ja jokainen pelien valmistaja pyrkii kehittämään uutta. Osa innovaatioista päätyy historian hämärään ilman suurta huomiota, kun taas toisista tulee iso ja laajalle levinnyt osa pelaamista.
Digitaalisissa maailmoissa ennustetaan piilevän potentiaalia paljoon, ja ne tulevat muokkaamaan tulevaisuudessa monta eri osa-aluetta. Yksi näistä on nettipelaaminen, johon voidaan tuoda uutta lisätyn todellisuuden ja virtuaalimaailmoiden avulla.
Teknologian kehittyessä voidaan luoda digitaalinen kopio kivijalkakasinosta, jonne voi suunnata virtuaaliteknologian avulla. Näin on mahdollista päästä sisään pelikokemukseen, mutta myös kohdata muut pelaajat uudella tavalla.
Vaikka se kuulostaa vielä kaukaiselta, voi uusi tapa pelata olla yllättävän lähellä. Kaikki tähän mennessä koetut kehitysaskeleet ovat vieneet vain muutaman vuosikymmenen, ja tällä hetkellä harppaukset ovat jopa aiempaa isompia.

